Palikan elämää

tiistai 6. toukokuuta 2014

K-tuoli, perustus joustinten päälle



Ompelin säkkikankaan joustimiin kiinni purjelangalla. Seuraavaksi ompelin säkkikankaaseen täytelankalenkit purjelangalla. Täytelankalenkit ovat löysiä pistoja joiden tarkoituksena on vain pitää meriheinä hetken paikoillaan. Aloitin meriheinän laiton reunoista ja eteni keskelle.


Naulasin tuolin runkoon nupit säkkikankaan kiristystä varten. Kiristin säkin tuoliin ja istuin meriheinän tiiviimmäksi. Tämän jälkeen kiristin säkkiä uudestaan ja tarkistin istuinkorkeuden. Jouduin ottamaan meriheinää vähän pois, sillä muuten istuin korkeus olisi ollut liian suuri. Kun istuinkorkeus oli hyvä ja jousia ei tuntunut heinän läpi, tein läpiveto-ompeleet. Läpiveto ompeleiden tarkoituksena on tehdä säkkikankaista ja niiden välissä olevasta meriheinästä tiivis paikoillaan pysyvä matto jousien päälle.


Läpiveto-ompeleet tein kaksikärkineulalla ja purjelangalla. Ompeleet vaativat keskittymistä, sillä ne tehdään sokkona pelkän kuuntelun ja tunteen avulla. Päällimmäisen piston toki näkee, mutta alemman säkkikankaan pistot ovat tuolin sisällä ja näin ollen näkkymättömissä. Purjelanka ei saa mennä joustinten kierteiden tai kierteissä kulkevien sidontalankojen alle. Kun ompeleet olivat  valmiit, kiristin ne keskeltä ulospäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti